keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 kooste

Tässä sitä ollaan jälleen joulukuun lopulla ottamassa vastaan uutta vuotta. Samalla olo on haikea ja intoa pursuava. On hienoa muistella mennyttä vuotta, vaikka se olikin täällä blogin puolella selkeästi hiljaisempi kuin edelliset vuodet. Kaikenlaista tuli kuitenkin tehtyä ja melkein yhtä paljon näytettyä teille myös perheemme miehen kädentaitoja. Mennyttä vuotta tähän postaukseen listatessani tuli myös muutamat postausidea ensi vuoden alulle. Toivon mukaan tulevasta vuodesta tulee blogin puolella mennyttä aktiivisempi. Ensi vuoden suunnitelmia aion kuitenkin kirjata vielä ylös erilliseen postauksen. Nyt on siis aika muistella Silmukan saalistus-blogin vuotta 2015.



Muiden tekemät:
Muuta:



Neulotut ja virkatut:
Muuta:
Muiden tekemät:
Muuta:
Neulotut ja virkatut:
Muuta: 
Muuta:
Neulotut ja virkatut:
Muuta:
Muiden tekemät:
DIY:
Muiden tekemät:
Muuta:
Neulotut ja virkatut:
DIY:
Muuta:
Neulotut ja virkatut:
DIY:
Muiden tekemät:
Muuta:
Neulotut ja virkatut:
DIY:
Muuta:
Erityisen iloinen olen siitä, että loppuvuodesta DIY-projektit lisääntyivät ja että panostin tänä vuonna joululahjojen ulkonäköön, niinkuin suunnitelinkin. Kuukauden haetuimmat-postaussarja jäi kiireen jalkoihin. Sitä olisi kuitenkin tarkoitus herätellä tulevana vuonna ainakin jossain määrin. Lisäksi ensi vuonna kurkataan vielä menneeseen Instagramin silmin.

Vuoden lankahankinnat tuli merkittyä ylös laiskanpuoleisesti. Jonkin verran lankaa tuli kuitenkin hankittua. Ensi vuonna ryhdistäydyn niin lankahankintojen määrässä, kuin niiden ylös merkkaamisessakin.  Langan menekki tuli onneksi merkittyä tarkemmin. Itsellä puikkojen ja koukun läpi lankaa kulki 905 g. Yllättäen määrä eroaa vain noin pari sataa grammaa viime vuodesta. Mies taas neuloi ja virkkasi lankaa tänä vuonna ainakin 1,400 kg. Yhteensä kulutimme lankavarastoa 2,305 kg:n edestä. Mutta ei syytä huoleen, lanka ei ole ensi vuonnakaan lanka-arkustamme loppumassa.

Millainen sinulle oli vuosi 2015?
Paljonko lankaa kului?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...