lauantai 10. lokakuuta 2015

Pinterest-haaste - Värillistä


Kolmas Pinterest-haaste suoritettu! Uskomatonta, että olen vieläkin pysynyt mukana ja haasteet ovat valmistuneet ihan ajallaan. Toivotaan, että tahti pysyy samana loppuun asti. Tällä kertaa aiheena oli "Värillistä" ja alkuperäisistä suunnitelmista poiketen päätinkin kaivaa pitkästä aikaa hamahelmet esille ja pitää askarteluhetken E:n kanssa, kun Pikkusaalistaja nukkui. E olikin jo useampana päivänä kysellyt, koska tehtäisiin jotain hamahelmistä ja hän oli hyvin onnellinen, kun viimeinkin pääsi taas näpertämään näillä.


Edellisestä hamahelmeilykerrasta olikin jo vierähtänyt melkein vuoden päivät. Tällä kertaa meillä oli testissä uusi silitysrauta ja hommahan sujui kun tanssi. Vuoden aikana E:nkin sorminäppäryys oli kehittynyt siinä määrin, että hän pystyi tekemään omia taideteoksiaan ihan itse. Sillä aikaa, kun pieni puuharimme toteutti omia ideoitaan, tein haasteeksi asettamiani Tetris-palikoita. Aikaa vieväähän tämä oli, mutta äärimmäisen mukavaa silti. Myöhemmin teen näistä luultavasti magneetteja. Tällä hetkellä tosin jääkaapin ovi pitäisi tyhjentää siinä olevista kirjainmagneeteista, sillä ne kiinnostavat vähän liikaa Pikkusaalistajaa, joka päättäväisesti kurkottelee niitä kohti. Tetris-magneettien aika tulee siis joskus myöhemmin.

Kumpi muuten teistä on hamatöiden oikea puoli, sulatettu vai sulattamaton?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...