keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Coca-cola-hylly







Eräänä syksyisenä iltana mies kantoi kotiin tällaiseen aarteen käytyään pikapikaa veljensä luona. Heti oli selvää, mihin tarkoitukseen vanha Coca-cola juomalaatikko päätyisi. No, hyllyksi tietenkin! Laatikossa oli jo alunperin pienien lokeroiden sijaan kuusi isoa lokeroa, jonka ansiosta nostamalla laatikko pystyyn siihen muodostui sopivan kokoisia hyllyjä pienille koriste-esineille.

Pitkään hyllyt olivat tyhjiä ja sen sisältö oli pitkän harkinnan ja pienen laatikoiden kaivamisen tulos. Vanhat lasipurkit olivat ensimmäiset, jotka pääsivät hyllyyn. Tosin ne ovat vielä tyhjiä. Näin joulun alla niihin olisi kiva saada jotain jouluista täytettä. Lisäksi hyllyssä on Pikku-E:n kuvasta teetetty kristallikuvio, Pentikin pikku poro, Pirun nyrkki ja liuta erilaisia kiviä. Suuren tunnarvon omaava ja isotätini maalaama posliinikippo pääsi myös kaapin perältä aitiopaikalle hyllyyn. Isotätini maalasi kyseistä kuosia useisiin kuppeihin, tasseihin ja lautasiin pitkän ikänsä aikana ja hän nimesi kuosin "Ruohoja kainalossa".

Ensin mietimme, sopiiko hylly juuri tuohon, eteiseen jossa ei muuta keltaista ole. Pian silmä alkoi tottumaan siihen ja nyt olisi vaikea kuvitella sitä mihinkään muualle. Siitäkään huolimatta, en takaa etteikö Coca-cola-laatikko vielä muuttaisi johonkin muuhun huoneeseen.

Virkistävää keskiviikko-iltaa kaikille!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kerrattujen silmukoiden kantapää

Tehtyäni elämäni ensimmäiset junasukat ja käytettyäni niissä kerratuilla silmukoilla tehtyjä kantapäitä, muutamien lukijoiden kiinnostus heräsi ja lupailin ohjetta tällaisille kantapäille lähiaikoina. No, kuukausihan siinä melkein meni, mutta nyt se on täällä: ohje erittäin helppoille kantapäille!

Kerrattujen silmukoiden kantapää-ohje

Lanka: Maija
Puikot: 2 mm
Silmukka määrä: 60s (eli 30s kantapäällä)

Kantapää tehdään, niinkuin yleensä puolella määrällä silmukkoita. Tässä tapauksessa 30s, koska koko sukassa silmukoita on 60. Kantapää tehdessä neulotaan kokoajan sileää. Sen voi toki tehdä myös vahvistetulla neuleella niin halutessaan. Mikäli  neulot sukkapuikoilla, neulo ensin puikon I silmukat puikolle IV. Jos taas neulot pyöröpuikolla, suosittelen neulomaan sukkien kantapäät erikseen, sillä kerrattujen silmukoiden liikuttelu puikolta toiselle osoittautui hankalaksi.


I: Aloita nostamalla kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo sileää 29s. Käännä työ. Nosta krs:n ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo sileää 28s. Käännä työ.


II: Tee kerrattu silmukka (tee langakierto, nosta seuraava silmukka neulomatta ja kiristä lankaa niin, että langankierto ja nostettu silmukka ovat kiinni toisissaan) ja neulo sileää 27s. Käännä työ. *Tee kerrattu silmukka ja neulo sileää seuraavaan kerrattuun silmukkaan asti (älä siis neulo kerrattua silmukkaa). Käännä työ* Neulo *-* mukaan, kunnes kantapään keskellä on 9 kertaamatonta silmukkaa.


III: Neulo kertaamattomat silmukat ja kaksi kerrattua silmukkaa. Käännä työ. *Tee kerrattu silmukka, neulo kertaamattomat silmukat ja kaksi kerrattua silmukkaa. Käännä työ.* Jatka *-* kunnes työssä ei ole enää kertaamattomia silmukoita. Neulo myös silmukat, jotka alussa vain nostettiin. Poimi kantapään molemmin puolin muutamia silmukoita kiilakavennuksia varten. Niiden poimiminen onnistuu parhaiten toiseksi laitimmaisten silmukoiden kerrosrivistä eli ei siis pelkästään nostettujen silmukoiden kohdalta.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Mysteerityö 014





Koska Elisa arvasi viikko sitten aivan oikein, että mysteerityö on lompakko, päätin, että kokoamisohjeiden tiputtelu päättyi tähän ja näytän lompakon loppuun kokoamisen kerralla.



Edellisessä osassa näytin kuinka osat D, E, F, G ja H kiinnitettiin osaan C. Seuraavaksi osa C, kiinnitetään osan B toiseen reunaan niin, että toinen osan C pitkistä sivuista jää auki, jolloin muodostuu tasku.

Seuraavaksi ompele nepparin toinen puoli osaan M. Sitten kiinnitä osat K ja L osaan M. Lyhyemmät kappaleet lyhyisiin sivuihin ja pitkä osa osan M reunaan, missä lukee "Coins". Kiinnitä myös pitkän osan lyhyet päät lyhyiden osien reunoihin, jotka koskettavat pitkän osan lyhyitä sivuja. Tämän jälkeen kiinnitä koko kokonaisuus kiinni osaan B kapeiden osien vapaiden pitkien sivujen avulla.

Kiinnitä osaan J nepparin toinen puoli. Kiinnitä sitten osa J osan B kapeaan reunaan.

Tämän jälkeen ompele nepparin puolikas osaan I ja toinen puoli nepparista osaan A. Kiinnitä sitten osa I osaan A. Kiinnitä osa B osaan A samalla tavalla kuin osa C kiinnitettiin osaan B. Ja valmista tuli!

Edelliset osat:


Ja nyt kun mysteerityö on saatu päätökseen, kuulisin mielelläni palautetta teiltä, rakkaat lukijat! Hyviä ja huonoja puolia? Olisiko mysteerityöt jatkossa toivottavia? Palautteenne on minulle tärkeää!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ellin kotona arvotaan!

Ihanassa Ellin koti-blogissa on arvonta, josta voi voittaa kattavan paketin askartelukauppa Donnon tuotteita. Osallistumaan hopi hop!

Oodi hiilikuidulle




Tästä aiheesta olen maininnut silloin tällöin ainakin muiden blogeihin kommentoidessa, mutta nyt päätin, että hillikuitupuikot ansaitsevat hieman suitsutusta ihan oman postauksen muodossa.

Rakkauteni hiilikuitupuikkoihin syttyi sen jälkeen, kun otin käyttöön helmikuussa ostamani puikot. Se kaikki mistä pukot ostettuani kerroin pätee käytönkin jälkeen. Puikot siis ovat kestävät, kevyet ja lämpimät käsissä. Pitkään puupuikoilla neulottuani, tuntui hieman hassulta kuunnella taas puikkojen kilinää, mutta toisaalta siitä tuli erittäin kotoinen olo.

Itse en pysty käyttämään muovisia enkä metallisia puikkoja, koska niitä käsitellessä kädet hikoavat. Lisäksi tunne siitä, kuinka silmukat eivät juokse puikoilla, vaan laahaavat itseään puikon pintaa vasten saa selkäpiissäni aikaan inhottavia kylmiä väristyksiä. Tämä taas juontaa juurensa inhostani pumpuliin, jota sitten onkin vaikeampi selittää.Tämän kaiken vuoksi onkin ihanaa, että puisten puikkojen lisäksi on valinnanvaraa.

Myös myöhemmin ostamani hiilikuituiset pyöröpuikot toimivat mainiosti. Kestävyys, keveys ja lämmin tunne kässissä pätee niihin yhtälailla kuin sukkapuikkoihinkin. Ylimmässä kuvassa olen tehnyt kantapäätä kerratuilla silmukoilla, joista on ohjetta tulossa myöhemmin, ja puikot kestävät välillä hyvinkin kireitten kerrattujenkin silmukoiden neulomisen. Kestävyys on siis teho testattu!

 Jos et vielä ole kokeillut hiilikuitupuikkoja, niin suosittelen lämpimästi!

Kestävää keskiviikkoa teille, ihanat lukijat!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mysteeri 013

Viimeisen mysteerityön osan paljastuksen uskoisin tuovan jonkinverran arvauksia siitä, mikä mysteerityö on. Osa M näyttää siis tältä:


Tästä Mysteerityössä on kyse:

  • Jokaisessa Mysteeri-postauksessa annetaan sanallinen ohje kulloinkin vuorossa olevan osan neulomiseen tai virkkaamiseen.
  • Postauksen alussa esitellään miltä edellisellä kerralla ohjeistetun osan kuuluisi näyttää.
  • Sitä, mikä mysteerityöstä tulee saa arvailla. Arvauksia saa esittää niin monta kuin keksii.
  • Ensimmäinen oikein vastannut saa yllätyspalkinnon. Anonyymit! Muistattehan lisätä arvaus-kommenttiin sähköpostiosoitteenne, jotta saan ensimmäisenä oikein vastanneeseen yhteyden.
Sitten pahoitteluni siitä, että olette joutuneet tekemään pari ylimääräistä osaa. Sillä vaikka kuinka mittasin ja laskeskelin, osaan c ei mahdu osat D, E, F, G ja H. Teidän täytyy siis jättää kaksi taskua pois. Pahoittelen!

Nyt kuitenkin näytän miten olen valitsemani osat yhdistänyt osaan C:


Kaksi taskua tulee siis hieman päällekkäin ja näitä kahden taskun pareja on kaksi. Ylempänä oleva kaksikko olisi voinut olla hieman vähemmänkin päällekkäin. Tärkeää on kuitenkin se, että osa C saadaan kaksinkerroin, eli sen keskiosan päällä ei saisi olla taskuja taittamista estämässä. Osat ompelin yhteen Novita Miamilla jopa hieman liiankin rouhealla jäljellä. Itse voit tehdä yhdistyksen huomaamattomasti jos haluat.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Bambulankojen uudelleen arvonta

Koska bambulankojen voittanut wiivuska ei ottanut minuun yhteyttä, arvoin Novitan arvontaan tarjoamat bambulankakerät uudestaan. Tällä kertaa onnetar suosi seuraavaa:

Liilapöllö

Otathan minuun yhteyttä sähköpostiosoitteeseen maija86@windowslive.com ja liität sähköpostiin yhteystietosi ja lankojen väritoiveet! Novita bambun värivalikoiman löydät täältä. Onnea voittajalle!

Ja jos tälläkään kertaa ei yhteydenottoa viikon sisällä tule, arvon langat taas uudestaan.

Jarrutaidetta




Syksyn lähestyessä kävin Pikku-E:n villasukkatilanteen lävitse ja yllätyin, kun vain yksi sukkapari oli pojan jalkaan sopivan kokoinen. Päätinkin siis sen lisäksi, että neuloin itse pojalle villasukat pyytää sekä pojan mummua, että muaria neulomaan pojalle sukat. Omalta äidiltäni, eli pojan muarilta löytyikin sopivan kokoiset sukat hänen kätköistään ja pojan mummukin tikutteli nopeasti Pikku-E:lle ihanat sukat. Suuret kiitokset molempiin suuntiin!

Mutta, kuten jo vuoden alussa totesin, on villasukat nopeasti menevän pojan jalkaan hieman turhan liukkaat. Kaivoimpa siis Sock Stop-pullon esille ja taiteilin pojan uusiin sukkiin jarrukuviot pohjiin.

Muut sukat sain kuvattua ennen käyttöönottoa, mutta keltaiset sukat, joihin piirtelin vapaalla kädellä tähtiä ja kiemuroita, olivat pojan mielestä niin vastustamattomat, että ne piti saada heti jalkaan. Tästä syystä keltaisten sukkien jarrut ehtivät kerätä jo hieman väriä itseensä. Syynä taas tälle innostukselle olivat varmaankin tähdet, jotka ovat pojan ehdottomia suosikkikuvioita. Tosin myös kahta muuta sukkaparia on jo soviteltu jalkaan ja mukavalta näyttivät nekin tuntuvan.

Mukavaa päivää kaikille!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Vastaukset 26-30

26. Oletko ikinnä osallistunut/halunnut osallistua neuletapaamiseen? Millaista se oli?

En ole osallistunut ainakaan vielä.

27. Kuinka hankit suurimman osan langoistasi? Verkkokaupoista, paikallisesta lankakaupasta, vaihdossa vai marketeista?

Suurimman osan langoista hankin paikallisesta Käsityöpuoti Silmu&Solmusta. Sen lisäksi ostan tarjouslankoja halpahintamyymälöistä (esim. Tokmanni, Minimani). Verkosta en ole lankoja tilannut, tosin olen ihastellut erilaisten lankoja myyvien verkkokauppojen valikoimia. 

28. Teetkö muita käsitöitä neulomisen lisäksi? Mitä, ja opitko ne ennen vai jälkeen neulomisen? 

Ennen suurempaa neulomisinnostusta tein paljon ristipistotöitä. Neulominen tuntui liian vaikealta, kun taas ristipistot olivat helppoja, vaikka tykkäsinkin tehdä niitä pieniruutuisille kankaille. Lisäksi virkkaan jonkun verran. Myös virkkaamisen opin ennen suurta neulomisinnostusta.

29. Onko sinulla mitään vinkkejä tai asioita jotka olet oppinut neulomisesta?

Ehkä tärkein asia, jonka olen oppinut on se, että työhön tulleet virheet kannattaa korjata. Vaikka virhe olisi sellainen, ettei sitä kukaan muu huomaisi, niin itse huomaan sen aivan varmasti aina ja sellainen voi alkaa harmittamaan jälkikäteen. Purkamisessakin on siis puolensa!


30. Mikä on Ravelry-nimesi? Jos et ole Ravelryssä, miksi?

silmukkasaalis001 


Aurinkoista tiistaita kaikille!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Vastaukset 19-25/30

19. Katsotko elokuvia tai kuunteletko radiota neuloessasi? Minkä "tahtiin" neulot mieluiten?

Yleensä varsinkin iltaisin neulon katsoen telkkaria. Myös Pikku-E:n päiväunilla ollessa neulon ainakin muutaman kerroksen. Silloin katselen jotain ohjelmaa netin kautta. Myös Pikku-E:n katsoessa Pikku Kakkosta on hyvää aikaa neuloa!

20. Neulotko julkisilla paikoilla? Onko kukaan ikinä katsonut pahasti/ilahtunut/ollut utelias tekemisistäsi?

En neulo julkisilla paikoilla, mutta toisinaan otan kutimet sukulointivierailuille mukaan. Yleensä saan ihmiset ympärilläni kiinnostumaan siitä, mitä neulon. Varsinkin alettuani neulomaan kahta sukka yhtä aikaa sain aikalailla ihmetystä aikaan. 

21. Neulotko joulu- ja/tai syntymäpäivälahjoja sukulaisillesi ja ystävillesi?

Kyllä. Enemmän tosin joulu- kuin syntymäpäivälahjoja. Pukin konttiin on tänäkin vuonna sitä sun tätä suunnitteilla. Vielä kun saisi valmista!

22. Oletko ikinä poistanut ketään "heille neulon" listaltasi, kosha hän ei arvostanut ta pitänyt huolta antamastasi neuleesta?

En. Mieluummin toisin päin. Haluaisin neuloa useammalle, kun mitä ehdin! 

23. Jos sinulla olisi tarvikkeet (ja kärsivällisyyttä) mihin tahansa projektiin, minkä projektin aloittaisit tänään?

Pikku-E:n sänkyyn päiväpeiton. Sitä olen pikkuhiljaa mielessäni suunnitellut ja olen jopa saanut äitini innostumaan asiasta. Kuulemma hänkin voisi peittoon muutamat tilkut neuloa, kun annan vain ohjeet ja kerron mistä langasta se tehdään. No, tämä projekti saa odottaa ensi vuoden alkupuolelle. 

24. Oletko ikinä tehnyt omaa mallia tai värjännyt itse lankoja? Mikä oli lopputulos?

Omia malleja ja ohjeita on vuoden aikana kertynyt yllättävän paljon. Ensimmäinen ohje oli peukalottomista tumpuista tehty joulukalenteri. Viime vuonna joululahjoiksi tekemistäni Muffinssi-neulatyynyistä löytyy myös ohje. Viimeisimpinä ohjeina olen julkaissut Mummun tiskirätin ja mysteerityön, joka on vielä kesken. Lopputulos on kaikissa ohjeissa ollut yllättävän hyvä. Ohjeet ovat saaneet hyvää palautetta ja olen siitä erittäin kiitollinen. Mysteerityö tosin keskeneräisyydessään vielä jännittää. Saanko työstä niin hyvän kuin ajattelin, sillä en itsekkään ole sitä vielä koonnut valmiiksi! 

25. Onko sinulla neulekirjaa tai paikkaa, jossa säilytät malleja, ideoita, mittauksia yms?

Käytän ahkerasti muistikirjaa, johon laitan muistiin kaikkien tekemieni töiden tiedot, niin omien mallien, kuin löydettyjenkin mallien mukaan tekemät työt. On kätevää, kun blogin lisäksi töistä jää tiedot ylös myös kansien väliin. 

 Hyvää viikonloppua ihanat lukijat!

Mysteerityö 012



Viimeksi annoin ohjeet osiin K ja L. Osia K neulottiin yksi ja osia L kaksi. Kappaleet ovat pieniä ja ne näyttävät tältä:


Tästä Mysteerityössä on kyse:

  • Jokaisessa Mysteeri-postauksessa annetaan sanallinen ohje kulloinkin vuorossa olevan osan neulomiseen tai virkkaamiseen.
  • Postauksen alussa esitellään miltä edellisellä kerralla ohjeistetun osan kuuluisi näyttää.
  • Sitä, mikä mysteerityöstä tulee saa arvailla. Arvauksia saa esittää niin monta kuin keksii.
  • Ensimmäinen oikein vastannut saa yllätyspalkinnon. Anonyymit! Muistattehan lisätä arvaus-kommenttiin sähköpostiosoitteenne, jotta saan ensimmäisenä oikein vastanneeseen yhteyden.
Ja nyt annan ohjeet viimeiseen mysteerityön osaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi viikolla annan ensimmäisen kokoamisohjeen. Kokoamisohjeet annan kuvallisina, sillä mysteerityön kokoamisen ohjeistaminen vain sanoilla voisi olla vaikeaa.

Tämä viimeinen osa onkin ehkä ensimmäinen selkeä vihje siitä, mikä mysteerityöstä tulee, joten kannattaa tarttua neulepuikkoihin, jos halajaa yllätyspalkintoa itselleen!

Mysteerityön osa M

Lanka: Novita Miami. Työhön on käytetty kolmea väriä, joita nimitetään väriksi a, väriksi b ja väriksi c. Värit saat itse tietenkin päättää itse.
Puikot: 2,5 mm
Kappaleen koko: 12 x 5 cm
Langan menekki: Väriä a menee n. 50g. Lankaa voi siis kulua hieman yli 50g, tämä tietysti riippuu myös langasta, jos käytössäsi ei ole Novita Miamia. Väriä b ja c kuluu reilusti alle 50g. Jos siis sinulla on väriä a vain 50g, voit hyvin tehdä osan B tai C värillä b tai c. Tämä muutos ei juurikaan muuta lopputulosta.
Huomautettavaa: Käsialani on suht löysää. Joten mikäli oma käsialasi on tiukempaa, suosittelen lisäämään silmukoiden määrää. Oma koetilkkuni: 5 cm (= 11 s) x 5 cm (= 17 krs)

Luo 25 s värillä c. Jatka samalla värillä. Neulo sileää 2krs:ta. Tämän jälkeen:

1. krs: 4s c, 3s b, 1s c, 3s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s b, 2s c, 1s b, 1s c, 4s b, 4s c.

2. krs: 4s c, 1s b, 4s c, 2s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s b, 3s c, 1s b, 4s c.

3. krs: 4s c, 1s b, 3s c, 1s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s b, 1s c, 4s b, 1s c, 4s b, 4s c.

4. krs: 7s c, 1s b, 1s c, 1s b, 1s c, 2s b, 1s c, 1s b, 1s c,1s b, 1s c, 1s b, 3s c, 1s b, 4s c.

5. krs: 4s c, 3s b, 1s c, 3s b, 1s c, 1s b, 1s c, 1s, b, 2s c, 1s b, 1s c, 4s b, 4s c.

Jatka tämän jälkeen työtä, kunnes se on 5 cm pitkä ja päättele työ.

Huom! En ollut kirjoittanut kirjoneuleeseen itselleeni ohjetta, joten jouduin tulkitsemaan kirjoneuleen suoraan työstä. Mielestäni tulkitsin neulesuunnan oikein. Paljastettakoon, että kirjoneuleesta pitäisi muodostua englanninkielinen sana. Mikäli sellaista ei työhön kirjoneuleella tule, ilmoitathan minulle siitä, niin yritän korjata ohjeen oikein, kiitos!

Mysteeristä perjantaipäivän jatkoa!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Vastaukset 13-18/30

13. Onko sinulla lanka jota rakastat, muttet ole löytänyt sille sopivaa projektia?

Novita Viivi. Käytin lankaa Nalle-haalarin tuunaamiseen, mutta lankaa löytyy silti vielä kolme täysinäistä kerää ja lisäksi yksi melkein täysi kerä. Ihastuin lankaan, sillä se on keinokuidustaan huolimatta pehmoisen oloinen. Langasta neuloessa totesin vielä sen olevan helppo työstää, eikä se hajoa helposti säikeiksi.

14. Kamalin lanka/materiaali (kuitu) jolla olet työskennellyt? Miksi?

Katia Perusta neuloin aikoinaan samaisen nallehaalarin, josta äsken kerroin. Langasta sain astmakohtauksia ja sen pitkät kuidut kutittelivat kurkkua. Luulisin tämän johtuvan alpakasta, jota lanka sisältää 10%. En sen koommin ole neulonut alpakasta, mutta aion joskus vielä yrittää neuloa jollain muulla alpakkalangalla.

15. Inhokki malli/kuvio? Miksi?

Sellaista en osaa ainakaan vielä nimetä. Olen enemmänkin kiinnostunut monenlaisista mallineuleista ja haluaisin testailla monenlaisia neulepintoja.

16. Oletko ikinä saanut neulomiseen liittyvää vammaa?

Tavallisten niska-hartiaseutu jumien lisäksi olen saanut oikean etusormeen useita reikiä. Tämä johtuu eniten käsien kuivuudesta.

17.  Onko rakastamasi projekti mennyt ikinä pilalle? Mikä on sen tarina?

Yritin alkuvuodesta tehdä Pikku-E:n sukkien varsiin tähtikuviota. Saatuani yhden sukan valmiiksi totesin kirjoneuleen olevan yksinkertaisesti liian kireä, eikä sukkaa voinut käyttää. Myöhemmin toteutin sukat onnistuneesti raitaversioina. 

18. Neulotko englantilaisittain vai mannermaisittain?

Mannermaisittain.
    

tiistai 8. lokakuuta 2013

Vastaukset 8-12/30

8. Haastavin neuleprojektisi?

Viime vuonna Pikku-E:lle tekemäni joulukalenteri. Ensinnäkin työ sisälsi suljettuna neuleena tehtävää kirjoneuletta, joka on mielestäni huomattavasti vaikeampaa, kuin tasona neulottu kirjoneule. Onneksi näissä joulukalenteritaskuissa ei haitannut, vaikka langat vähän kiristelivätkin. Toiseksi 24 vauvatumpun tekeminen on jo itsessään aika haastavaa. Mutta selvisin tehtävästä ja sain valmista aikaan!

9. Lempilankamateriaalisi (neulomisominaisuuksia ajatellen)?

Neulon mielelläni sellaisista villa- ja sukkalangoista, joissa lampaan villan rasvaa on jäänyt lankaan. Tuolloin nimittäin sormet eivät kuivu yhtä herkästi, kuin esimerkiksi keinokuidusta neuloessa, sillä villan rasva jättää käsiin hieman rasvaa. Tosin näin ilmojen viiletessä on jo pakko tarttua rasvatuubiin, sillä nyt käteni viimeistään alkavat kuivua.

10. Lempikuvio/-malli tai -suunnitelija?

Tykkään edelleen Suvikumpu-blogista löytämästäni mallineuleesta Käytin tätä kuviota vuoden alussa eräisiin ihaniin sukkiin ja ihastuin pintaneuleeseen heti. Samaisessa blogissa mallineuletta on käytetty myös ihaniin nappisukkiin, jotka aion myös jonain päivänä toteuttaa.

11. Onko sinulla "neulojasankaria" tai jotakuta, joka on niin taitava/mahtava/upea/ihana, että haluat muidenkin löytävän hänet?

Ollessani työharjoittelussa käsityöpuoti Silmu&Solmussa, liikkeen omistajasta tuli itselleni suuri neulojasankari ja jonkinlainen oppiäiti. Häneltä opin paljon langoista, neulomisesta, virkkauksesta ja ylipäänsä käsillä tekemisestä. Myös monet bloggajat ovat neulesankareitani! Toisten samanhenkisten bloggajien ihanat työt saavat minut huokailemaan ja tulemaan hyvällä tavalla kateelliseksi. Siis, sillä tavalla kateelliseksi, että haluan itsekkin vielä joskus tehdä jotain yhtä hienoa. Ja tietysti täytyy myös mainita oma äitini, joka innostuu aina uusista ohjeista ja joka on monipuolisesti taitava käsistään.


12. Missä säilytät lanka-"jemmaasi" (stash)?

Alun alkaen tarkoitus oli, että lankajemmani mahtuisi yhteen säilytysrahiin. No, sitten kävi se kaikille neulojille tuttu juttu. Ihania lankoja vain käveli vastaan ja ne hyppivät syliin. Eikä sille mahtanut mitään, että ne piti viedä kassan kautta kotiin! Nykyään säilytysrahin lisäksi lankoja löytyy takkahuoneen yhdestä kaapista ja lisäksi kaikki uusimmat ja projektin alkamista odottavat langat esittelevät kauniita värejään korissa säilytysrahin päällä. Kaikki langat, paitsi korissa olevat olen lajitellut isoihin minigrip-pusseihin. Kätevää!

Pikku-Nalle





Ohje: Oma
Lanka: Novita Viivi
Puikot: 4 mm
Langan menekki: 36 g

Onnea on poika, joka kokeilee mielellään uusia vaatteita, niin ostettuja kuin itse tehtyjäkin. Tätäkin haalaria kokeiltiin useasti tuunausprojektin aikana. Kokeiltiin hihojen joustinneuleiden pituuttaa ja katseltiin, kuinka neppareita ommeltiin korjattuun kaula-aukkoon. Kyllä, luitte oikein: neppareita. Päätin lainata Suhisee-blogin Oo:n ideaa ommella tavalliset napit peittämään neppareiden ompelujälkiä. Ja hyvinhän ne peittyvätkin!

Haalari sai tuunauksen aikana siis joustineuleet sekä hihojen, että punttien suihin, kaula-aukon korjausosan, joka kiinnitetään kiinni neppareilla sekä hupun korviin hieman särmää kerroksella kiintosilmukoita korvan puolikkaiden saumakohtiin. Pienillä muutoksilla tuli mielestäni työhön paljon lisää ilmettä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Bambulankojen arvonta suoritettu!

Ennen voittajan paljastusta haluan kiittää teitä kaikkia arvontaan osallistuneita! Teitä oli aivan hurjamäärä ja arpalippujen lukumäärä vilisi pitkälle yli sadan! Monia uusia lukijoita ja Facebook-tykkääjiä hyppäsi arvonnan tiimellyksessä kyytiin, kiitos teille!

Arvonnassa palkintona oli siis kolme kerää Novita bambua voittajan valitsemissa väreissä. Ja voittaja on:



wiivuska


Paljon onnea voittajalle! Lähetäthän minulle osoitteesi sähköpostiositteeseen: maija86@windowslive.com. Kerro sähköpostissa myös, missä väreissä kerät haluaisit. Voit valita esimerkiksi kolme eriväristä kerää.

Mikäli voittaja ei ota minuun viikon sisällä yhteyttä, arvon langat uudestaan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vastaukset 4-7

Lainaten Pipon ytimestä-blogin Sinin keksimää ideaa, päätän minäkin tiputella loput vastaukset isompina kokonaisuuksina. Eli, jotta blogi ei täyttyisi pikkukysymyksistä, vastaan kerralla useampaan. Kiitos Sinille ideasta!

4. Kuinka opit neulomaan?

Koulun käsityötunneilla ne ensimmäiset opit taisin haparoiden saada. Ja todellakin haparoiden. Aikuisiän kynnyksellä innostuttuani käsitöistä uudelleen sain oppia äidiltäni ja loput järkeilin omassa päässäni. Nykyään monet uudet tekniikat tulee opeteltua netin avustamana tai opettelemalla käsityö-kirjoista.

5. Kauanko sinulla meni neulomisen oppimisesta ensimmäisen työn valmiiksi saamiseen?

Ensimmäinen valmistunut työ oli ne ala-asteella haparoiden tehdyt villasukat, joista jo aiemminkin kerroin. Uskon niiden tekemiseen kuluneen useita viikkoja tai jopa kuukausia.

6. Suosikkisi neulomistasi asioista?

Kummitytölle tekemäni Monsteri. Ohje oli maksullinen, enkä sitä raaskinut ostaa. Ja koska hirviö näytti helpolta tehdä, neuloin sen katsoen mallia alkuperäisestä Monsterista. Lisäksi korvasin pehmon virkatut korvat huovalla ja lisäsin hieman koristeita. Siitä tuli hirvittävän suloinen!

7. Inhokkisi?

Aaltokori. Syynä on lähinnä sen käyttökelvottomuus. Ehkä jonain päivänä tunaan tästäkin paremmin toimivan ja enemmän omaa silmää hivelevän. Siihen asti se saa olla Pikku-E:n leikeissä hattuna tai ihan minä vaan. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Vastaus 3/30

3. Onko muita keskeneräisiä töitä (wip = work in progress)?

Pyrin aina tekemään meneillään olevan neuletyön loppuun ennen uuden aloittamista. Joskus toki poikkeuksiakin tulee. Tällähetkellä keskeneräisiä töitä on kaksikin. 

Kesken on sukkapari, joista ensimmäinen sukka jäi parittomaksi Sukkasadon alettua. Jälkeenpäin olen päättänyt purkaa paria kaipaavan sukan ja tehdä langasta aivan toisenlaiset sukat. Aika näyttää, miten sukan kanssa käy.

Toinen keskeneräinen työ on Mysteerityö, josta nykyään vihjeitä on tipahdellut aina näin perjantaisin. Myönnän siis nyt, että mysteerityö on itselläni edelleen osina. Ei kuitenkaan hätää! Alan kokoamaan työtä lähipäivinä ja tiputtelen teille kokoamisohjeita osien ohjeistamisen jälkeen.

P.S. Oletteko jo huomanneet Neulojien yö-tempauksen? Kannattaa tutustua!

Mysteerityö 011

Taas on perjantai ja mysteerityön aika. Mysteerityön osa J näyttää tältä:


Tästä Mysteerityössä on kyse:

  • Jokaisessa Mysteeri-postauksessa annetaan sanallinen ohje kulloinkin vuorossa olevan osan neulomiseen tai virkkaamiseen.
  • Postauksen alussa esitellään miltä edellisellä kerralla ohjeistetun osan kuuluisi näyttää.
  • Sitä, mikä mysteerityöstä tulee saa arvailla. Arvauksia saa esittää niin monta kuin keksii.
  • Ensimmäinen oikein vastannut saa yllätyspalkinnon. Anonyymit! Muistattehan lisätä arvaus-kommenttiin sähköpostiosoitteenne, jotta saan ensimmäisenä oikein vastanneeseen yhteyden.
Tälläkertaa annankin ohjeet kahteen mysteerityön osaan.

 Mysteerityön osa K

Lanka: Novita Miami. Työhön on käytetty kolmea väriä, joita nimitetään väriksi a, väriksi b ja väriksi c. Värit saat itse tietenkin päättää itse.
Puikot: 2,5 mm
Kappaleen koko: 2 x 11 cm
Langan menekki: Väriä a menee n. 50g. Lankaa voi siis kulua hieman yli 50g, tämä tietysti riippuu myös langasta, jos käytössäsi ei ole Novita Miamia. Väriä b ja c kuluu reilusti alle 50g. Jos siis sinulla on väriä a vain 50g, voit hyvin tehdä osan B tai C värillä b tai c. Tämä muutos ei juurikaan muuta lopputulosta.
Huomautettavaa: Käsialani on suht löysää. Joten mikäli oma käsialasi on tiukempaa, suosittelen lisäämään silmukoiden määrää. Oma koetilkkuni: 5 cm (= 11 s) x 5 cm (= 17 krs)

Neulo osa K värillä b. Luo 25s. Neulo sileää 5krs:ta ja päättele työ.

Mysteerityön osa L

Lanka: Novita Miami. Työhön on käytetty kolmea väriä, joita nimitetään väriksi a, väriksi b ja väriksi c. Värit saat itse tietenkin päättää itse.
Puikot: 2,5 mm
Kappaleen koko: 2 x 8,5 cm
Langan menekki: Väriä a menee n. 50g. Lankaa voi siis kulua hieman yli 50g, tämä tietysti riippuu myös langasta, jos käytössäsi ei ole Novita Miamia. Väriä b ja c kuluu reilusti alle 50g. Jos siis sinulla on väriä a vain 50g, voit hyvin tehdä osan B tai C värillä b tai c. Tämä muutos ei juurikaan muuta lopputulosta.
Huomautettavaa: Käsialani on suht löysää. Joten mikäli oma käsialasi on tiukempaa, suosittelen lisäämään silmukoiden määrää. Oma koetilkkuni: 5 cm (= 11 s) x 5 cm (= 17 krs)

Neulo osa L värillä b. Luo 18s. Neulo 5krs:ta ja päättele työ. Tee toinen samanlainen kappale.


torstai 3. lokakuuta 2013

Vastaus 2/30

2. Mitä puikoillasi on tällä hetkellä?

Pikku-E:n aiemmin valmistunut villahaalari, johon tulee joustinneuletta hihojen ja punttien suihin ja jotain muuta avonaiseen kaula-aukkoon.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

30 päivän haaste + vastaus 1/30

Ihana Henna Lankahelvetistä huomioi blogiani haasteella, johon en ennen ole törmännyt. Kiitos Hennalle tästä, oli heti selvää, että tähän haasteeseen tarttuisin. Haasteeseen kuuluu siis 30 kysymystä ja kysymyksiin vastataan kysymys per päivä-tahdilla. Toki kaikkiin kysymyksiin voi myös vastata kerralla, mutta alkuperäisideassa kysymyksiin vastauksia tiputellaan päivittäin, 30 päivän ajan. Ja kysymyksethän kuuluvat:

1. Mikä oli ensimmäinen valmiiksi saamasi projekti?

2. Mitä puikoillasi on tällä hetkellä?

3. Onko muita keskeneräisiä töitä (wip = work in progress)?

4. Kuinka opit neulomaan?

5. Kauanko sinulla meni neulomisen oppimisesta ensimmäisen työn valmiiksi saamiseen?

6. Suosikkisi neulomistasi asioista?

7. Inhokkisi?

8. Haastavin neuleprojektisi?

9. Lempilankamateriaalisi (neulomisominaisuuksia ajatellen)?

10. Lempikuvio/-malli tai -suunnitelija?

11. Onko sinulla "neulojasankaria" tai jotakuta, joka on niin taitava/mahtava/upea/ihana, että haluat muidenkin löytävän hänet?

12. Missä säilytät lanka-"jemmaasi" (stash)?

13. Onko sinulla lanka jota rakastat, muttet ole löytänyt sille sopivaa projektia?

14. Kamalin lanka/materiaali (kuitu) jolla olet työskennellyt? Miksi?

15. Inhokki malli/kuvio? Miksi?

16. Oletko ikinä saanut neulomiseen liittyvää vammaa?

17.  Onko rakastamasi projekti mennyt ikinä pilalle? Mikä on sen tarina?

18. Neulotko englantilaisittain vai mannermaisittain?

19. Katsotko elokuvia tai kuunteletko radiota neuloessasi? Minkä "tahtiin" neulot mieluiten?

20. Neulotko julkisilla paikoilla? Onko kukaan ikinä katsonut pahasti/ilahtunut/ollut utelias tekemisistäsi?

21. Neulotko joulu- ja/tai syntymäpäivälahjoja sukulaisillesi ja ystävillesi?


22. Oletko ikinä poistanut ketään "heille neulon" listaltasi, kosha hän ei arvostanut ta pitänyt huolta antamastasi neuleesta?


23. Jos sinulla olisi tarvikkeet (ja kärsivällisyyttä) mihin tahansa projektiin, minkä projektin aloittaisit tänään?


24. Oletko ikinä tehnyt omaa mallia tai värjännyt itse lankoja? Mikä oli lopputulos?

25. Onko sinulla neulekirjaa tai paikkaa, jossa säilytät malleja, ideoita, mittauksia yms?


26. Oletko ikinnä osallistunut/halunnut osallistua neuletapaamiseen? Millaista se oli?


27. Kuinka hankit suurimman osan langoistasi? Verkkokaupoista, paikallisesta lankakaupasta, vaihdossa vai marketeista?


28. Teetkö muita käsitöitä neulomisen lisäksi? Mitä, ja opitko ne ennen vai jälkeen neulomisen?


29. Onko sinulla mitään vinkkejä tai asioita jotka olet oppinut neulomisesta?


30. Mikä on Ravelry-nimesi? Jos et ole Ravelryssä, miksi?




Itse päätin haastaa kaikki mukaan haluavat! Siis jos tällainen haaste kiinnostaa, nappaa kysymykset blogistani ja vastaile niihin omassasi!

Lopuksi viel vastaus ensimmäiseen kysymykseen:

1. Mikä oli ensimmäinen valmiiksi saamasi projekti?

Koulussa tehdyt karanneita silmukoita vilisevät ja toisiinsa nähden erikokoiset sukat. Muistan edelleen sukkien olleen keltaiset ja niiden varressa olleen vaalenpunaista ruudukkoa. Vastaavalla ruudukolla olen tehnyt sukat myös miehelleni.

Keskiviikon keskeneräiset 044


Muistaako joku vielä blogin ensimmäisen postauksen? Tuolloin esittelin muutamia töitä, joita olin saanut aikaiseksi. Yksi niistä oli tämä villahaalari, jota aloitin Pikku-E:n köllötellessä vielä kohdun suojissa. Valmiiksi haalari tuli vasta pojan ollessa yhden vuoden ikäinen. Kuvittelin raskausaikana tekeväni villahaalaria puolivuotiaalle vauvalle. Vaan toisin kävi.

Päätin viime viikolla kokeilla haalaria pojan päälle varmistaen, että haalari on edelleen pojalle sopivan kokoinen. Jostain syystä kuitenkin tunne siitä, että haalarista puuttui jotain oli säilynyt ja nyt päätinkin asialle tehdä jotain. Lisäksi kaula-aukon avonaisuus pistää silmään, vaikka pojalta löytyykin kaulureita. Kaula ei siis pääsisi paleltumaan talvipakkasillakaan. Joka tapauksessa tällekkin asialle pyrin siis tekemään jotain. Aika näyttää, miten haalari muuttuu ja onko suunta parempaan vai huonompaan.

P.S. Tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua arvontaan!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Silmukan ytimestä-haaste 10/2013


Oli ihana huomata kuinka moni innostui viime kuun haasteestamme! Sankoin joukoin lähdittekin sienimetsälle ja saitte kerättyä mukaan vaikka mitä herkkuja. Myös Sini osallistui viime kuun haasteeseen, mutta minulla ei valitettavasti inspiraatio lähtenytkään lentoon, vaikka niin ensin uskoinkin. Ihanaa kuitenkin, että te saitte noin valtavasti haasteestamme irti. Sienimetsän aarteita löytyikin seuraavista blogeista:


Tietoa Silmukan ytimestä-haasteesta:
  • Annamme joka kuukauden ensimmäisenä päivänä klo 7:00 uuden haasteen. Haasteen aiheen löydät sekä Pipon ytimestä, että täältä.
  • Haasteen voi toteuttaa millä tavalla tahansa, kunhan se on käsintehty. Mukaan voi siis osallistua neulomisen lisäksi ompelemalla, piirtämällä, askartelemalla, skräppäämällä tai millä tahansa tavalla, kunhan työ on tehty käsin.
  • Haasteeseen voi osallistua kommentoimalla kuukauden haaste postaukseen ja ilmaisemalla halukkuutensa osallistua haasteeseen. Jokaisen kuukauden haasteeseen ilmoittaudutaan erikseen. Kaikkiin haasteisiin ei tietenkään ole pakko osallistua. Haasteeseen voi ilmoittautua Pipon ytimestä-blogissa tai täällä.
  • Haasteeseen osallistuneista kerätään lista molempien blogien sivupalkkiin. Näin toisten osallistujien töitä on helpompi seurata.
  • Valmiin työn voi postata omaan blogiin kun työ valmistuu, mieluiten tietysti kuluvan kuukauden aikana.
  • Haasteen kuvan (löytyy tekstin alusta) saa kopioida ja käyttää omassa blogissa haasteeseen liittyen. Haastetta saa halutessaan mainostaa eteenpäin.
  • Esitellessäsi valmiin työsi, mainitsethan sekä Pipon ytimestä- että Silmukan saalistus-blogin tekstissäsi, kiitos! 
  • Palkintona toimii inspiraatio ja tekemisen ilo.
  • Valmiilla työlläsi voit myös osallistua muihinkin kilpailuihin, haasteisiin tai tempauksiin. Töiden ei tarvitse olla "kiinni" vain Silmukan ytimestä- haasteessa!
 Ja lokakuun haasteeseen:

Amigurumi/Täytetty pehmo


Otus/Örkki



Päätimme antaa haaste sanoja tälläkertaa neljä. Tämä siitä syystä, että sana "amigurumi" rajaa haasteen toteutsumahdollisuuksia kovalla kädellä. Ja koska haluamme, että mahdollisimman moni mukaan haluava, voi haasteeseen osallistua, ajattelimme että sanoista "otus" ja "örkki" saavat irti enemmän he, jotka eivät halua tai eivät tykkää neuloa, virkata tai ommella. Jokaiselle siis jotakin. 

Ja nyt kaikki inspiroitumaan! Tervetuloa siis osallistumaan!

P.S. Jostain syystä tämä tekstin loppuosa jäi pieneksi, vaikka Blogger itse kirjoittaessa väittää, että tekstin koko on normaali. Toivottavasti näette silti lukea!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...