keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 043

Olen täällä vieläkin tohkeissani. Nimittäin torstai iltana, käydessäni vielä viimeiseksi ennen nukkumaan menoa koneella huomasin, että blogini päivän klikkausmäärät olivat hypänneet yli 1000:n! Aloin heti selvittämään, mistä näin suuri klikkausmäärä olivat peräisin. Kävijäryntäyksen syyksi paljastui Novitan nettisivuilla ollut Pysy ajassa-artikkeli, jossa kehotettiin neulojia muun muassa inspiroitumaan tekemäni tiskikukan avulla. Wau! Tämän ihanan ilmaisen mainoksen ansiosta blogin kokonaisklikkausmäärät meni jo yli 20 000:n ja muutamia uusia lukijoitakin on hypännyt kyytiin, kiitos kaikille teille! Ja kiitos myös vanhoille lukijoille! Olette kaikki ihania! Ja tietysti kiitos myös Novitalle!

Niin ja sitten siihen toiseen asiaan. Olen oppinut jotain uutta, nimittäin kahden sukan neulomisen yhtäaikaa pyöröpuikoilla. Alkukankeutta toi langan ohuus. Jouduin purkamaan useita kertoja ja säätämään silmukkamäärää. Onneksi lopulta oikea silmukkamäärä löytyi ja sukat alkoivat syntymään. Seuraavaksi olisi vuorossa kantapäät. Niin ja lanka on taannoin ostamaani Shachenmayr Regia Zoofari Coloria. Raidat eivät ihan pääse edukseen näin pienissä sukissa, mutta ei se haittaa.

4 kommenttia:

  1. Sie olet kyllä uskomaton käsityömestari! Itsellä on tarpeeksi haastetta jo peruslapasissa (juuri työn alla), ja jotkut ne neulovat kahta sukkaa yhtä aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kehuista! Ihanhan täällä punastuu :) Tämä kahden sukan tekeminen yhtäaikaa on ollut jo melkein vuodenajan haaveena ja viimeinkin uskaltauduin kokeilemaan :D Oikeasti tuo on ihan helppoa, kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. Oooh, miten hienoa! Onnittelut! Piti ihan itsenikin käydä lukaisemassa, mitä Novita asiasta sanoo! Ja arvaa, haluanko heti tehdä tuollaisia kukkia itsekin! :)

    Harmi, etten nyt ehdi olemaan mysteerityössä mukana. Arvuuttelen kyllä edelleen ahkerasti ja seurailen muutenkin silmukoiden saalistusta innolla! :) Ihan huippu paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :D Kiva, että säkin innostuit tekemään kukkia, niitä kun on ihan tavattoman helppo tehdä! :) Ja kiitos kehuista, ihana kuulla että olen onnistunut blogini kanssa :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...