maanantai 3. kesäkuuta 2013

Pihan kaunistuttajat ja kauhistuttajat

Kesä on alkanut ja tuleva kukkaloisto on alkanut varoittella tulostaan turvonneilla nupuillaan. Osa meidänkin pihan kukista on jo syttyneet täyteen väriloistoonsa ja ovatpa jotkut jo alkaneet odottelemaan seuraavaa kevättä kukkien silloin jälleen uudestaan. Valitettavasti pihasta löytyy myös muutamia murheenkryynejä. Näitä kaikkia ajattelin esitellä teille nyt.







Kaunistuttajat

Pihan kaunistuttajina toimivat ehdottomasti kukkaset, joista osa jo tosiaan kukkii. Etuoven vieressä olevat pallomaiset nuput lupaavat taas kaunista väriloistoa ja painavia kukkia, jotka kumartavat maata ellei niitä pian tueta. Lumipalloheisi, joka on pihamme oma suosikki, on muuttamassa kukkiensa väriä vihreästä valkoiseksi. Lisäksi viime kuussa pihalle istutettiin ihana pieni suklaakirsikkapuu, joka myyjän lupausten mukaan tuottaa satoa viimeistään ensi vuoden syksynä. Vielä ei kukkia pikku-puussa näy, joten ehkäpä tosiaan saamme odotella ensi vuoteen sen tarjoamia herkkuja. Niin ja takapihamme suuri alppiruusu availee jo kauniita kukkiaan.




Kauhistuttajat

Siinä missä iloitsen ihanasta pienestä kirsikkapuustamme, olen myös hyvin harmissani, että sen kimppuun on hyökännyt lauma kirvoja. Kävimme taistoon mäntysuovaliuoksen avulla, sillä mitään väkevämpää ainetta ei tähän hätään löytynyt. Lisäksi ikäväksemme tänään totesimme, että pihamme vanhan omenapuun kukat muistuttavat enemmän popcorneja kuin omenapuun kukkia ja siksipä puu taitaa saada kaatotuomion. Uuden omenapuun paikkaa on jo mietitty. Vaihtoehtoja on vaan niin monta, että valinnasta tulee varmasti vaikea. ja jos omenapuun paikan valitseminen on vaikeaa, niin mitenköhän käy omenapuun lajikkeen valinnan kanssa? Aika näyttää.

P.S. Neulonnan olen aloittanut varovasti. 50:n silmukan kerroksia pari päivässä ei voi olla liikaa edes minun niskoilleni, eihän? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...